Turvallisuusohjeet tunneille

Nämä ohjeet on laadittu VuoKun harrastajien ja toimijoiden turvallisuuden takaamiseksi.

  • Tulethan tunnille ainoastaan täysin terveenä
  • Tunnin aloitusta odotetaan ulkona ja sisälle tullaan vasta edellisen ryhmän poistuttua. Ohjaaja lopettaa tunnin n. 5 min ennen suunniteltua lopetusaikaa varmistaakseen käsienpesun ja poistumisen ennen seuraavan ryhmän aloitusta.
  • Suosittelemme, että lapsi tuodaan ja haetaan tunnilta salin ulkopuolelta
  • Sään salliessa pidämme tunteja myös ulkona, mikäli toiminta on siirrettävissä ulos. Ohjaaja tiedottaa ryhmälleen ulkotunneista tarkemmin kauden alussa.
  • Kädet pestään tai desinfioidaan aina tunnille tullessa ja sieltä lähtiessä
  • Jokaisella tulee olla mukana oma valmiiksi täytetty juomapullo
  • Suosittelemme oman jumppamaton tuomista tunnille tai voit tuoda pyyhkeen, jota pidät maton suojana
  • Pidä vähintään 1,5 metrin etäisyys muihin paikalla olijoihin
  • Jos olet matkustanut ulkomailla, pidäthän omaehtoisen kahden viikon karanteenin ennen kuin tulet tunnille

Kiinnitämme erityistä huomioita hygieniaan ja siivoukseen. Kosketuspinnat (mm. oven kahvat) ja tunneilla mahdollisesti käytettävät välineet desinfioidaan säännöllisesti.

Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimia ohjeita, jotta syyskauden toiminta olisi mahdollisimman turvallista.

Noudatamme myös Suomen Voimisteluliiton ohjeistuksia.

Haluamme kaikki pysyä terveinä, siksi ohjeiden noudattaminen on tärkeää jokaisen kohdalla.

Päivitämme ja tarkennamme näitä ohjeita tarvittaessa.