VuoKun historia

VuoKun puheenjohtajat. Vasemmalla Kirsti Villman, oikealla Merja Karttunen ja keskellä nykyinen puheenjohtaja Markku Sopanen.

 

Perustamiskokouksessa 13.6.1972 VuoKun päätehtäväksi määriteltiin "Nuoriso- ja nappulaurheilun ja -liikunnan kaikkinainen edistäminen ja aikuisväestön kuntoliikunnan edellytysten luominen ja tukeminen".
Tämä ajatus on ollut ohjenuorana seuran koko 37-vuotisen olemassaolon ajan. Vuosien mittaan toiminnan painotukset ovat vaihdelleet, on pelattu jalkapalloa ja jääkiekkoa, yleisurheiltu ja hiihdetty. Jääkiekko ja jalkapallo ovat siirtyneet naapuriseuroille ja tilalle on tullut uusia lajeja. Viime vuosina on sisäliikunnan osuus kasvanut.

Koko olemassaolon ajan on osallistuttu myös muualla järjestettyihin urheilutapahtumiin.

Talkootyö on ollut VuoKun toiminnassa aina keskeisellä sijalla. Talkoovoimin on mm. tehty latupohjia ja rakennettu mahtava lenkkipolku Paasisaloon, hoidettu joulukuusiviljelmää, josta tunnustuksena valtakunnallinen ympäristöpalkinto 1996.